Tarinamme

Alkutaipale

 

Matkamme alkoi vuonna 2001 Lahden kauppahallista. Idyllisessä pienessä kahvilassamme oli 40 asiakaspaikkaa. Pienessä kolme henkilöä työllistävässä kahvilassa oli mukava harjoitella yritystoiminnan alkeita. Pikkuhiljaa aloimme laajentamaan toimintaamme pitopalvelun puolelle. Hitaasti, mutta varmasti tilaukset alkoivatkin lisääntymään. Niinpä vuonna 2006 viiden vuoden harjoittelun jälkeen oli aika ja mahdollisuus siirtyä isompiin tiloihin Anttilan tavaratalon kanssa samaan taloon.


Matka jatkuu

2015 toimintamme on edelleen samoissa tiloissa mihin 2006 kauppahallista lähdimme. Matkan varrella olemme laajentaneet toimintaamme henkilöstöravintolapuolelle. Henkilökuntamme valmistaa maukasta lounasruokaa Rauten ja Peikon tehtaan työntekijöille. Marraskuussa avaamme uuden toimipisteen uudessa Matkakeskuksessa. Tällä hetkellä työllistämme 16 henkilöä.

Keväällä 2015

Avasimme meille uuden ravintolan vesijärven rantaan. Ravintola Teivaan Lokki.
Lokki on rakennettu 2001-2003 välisenä aikana. Ravintolassa on hienot tilat ja asiakaspaikkoja n. 600.
Kesäisin ravintolan erikoisuutena on iso hiililolä toimiva grilli keskellä terassia. Grilli on toiminnassa toukokuun lopusta aina syyskuulle saakka.

Syksyllä 2015 valmistui Lahden uuteen matkakeskukseen hieno toimistorakennus BW-Tower.
Cafe Charlotta sai siis sieltä uudet tilat. n. 80 asiakaspaikkainen ravintola sijaitsee katutasossa matkahuollon vieressä.
Käytössämme on myös hienot kokoustilat saunoineen.

2016 vuoden lopussa sulkeutuu lähes 11 vuotta keskustassa palvellut ravintolamme. Rakennus on purku-uhan alla joten meidän täytyi väistyä tieltä pois. Samalla lopetimme toistaiseksi leipomotoiminnan. Pitopalvelua jatkamme entisenn tapaan tai no vielä paremmin ja suuremmin:)
Toivottavasti pääsemme takaisin keskustan kuhinaan kunhan uudet kiinteistöt on rakennettu.

Näillä mennään nyt 27.12.2016

 

 

 

 

 

  Marko Leinonen

Aukioloajat

maanantaista perjantaihin: 07.30 - 18.00
lauantaisin: 09.00 - 15.00

SijaintimmeOta yhteyttä!

 

Sijaintimme

Päätoimipisteemme sijaitsee Lahden uudessa matkakeskuksessa BW-Towerissa. Palvelemme myös kolmessa muussa toimipisteessä Lahden alueella. 

 

Osoite

Cafe Charlotta
Askonkatu 2
BW-Tower , matkakeskus
15100 Lahti

03-7330313

Charlotta kartalla
 

 Muut toimipisteemme:

Henkilöstöravinto Peikkola

Vipusenkatu 20,15230  Lahti
0407123422

Henkilöstöravintola Raute

Rautetie 2, 15550  Nastola
040-8316926

Ravintola Lokki (siirry ravintolan verkkosivuille)

Jalkarannantie 19, 15900 Lahti
03 781 0220